-pieni ikkuna maailmaani-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

lehtien ja muistojen havinaa.







Kiireinen syksy.
Meillä on ollut paljon ohjelmaa tänä syksynä ja paljon mietittävää.
Miehellä työ asioita minulla terveys.
Toivotaan että asiat alkavat taas luistaa.

Kuvat edesmeineiden isoisovanhempieni huvilalta, jonka kävimme hyvästelemässä. 
Huvila vaihtaa nyt omistaa.

Tiitiäinen sai äidin kyyneliin, kun saavuimme huvilalle. 
Kerroin hänelle kenelle huvila on kuulunut,
 niin hän kysyi: Onko mummi ja vaari kylässä vai kaupassa nyt?


ps. syksyn viimeiset ruusut.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

pienen suuret juhlat♥








Eilen oli pikkuisen nimenantojuhlat.
Juhlat olivat todella onnistuneet ja tunnelmalliset.
Teemana meillä oli liila, kuten kuvista ehkä huomaa :)
Meillä oli paikalla juhlapuhuja, sama tuttu joka oli jo esikoisenkin nimenantojuhlassa.
 Itse keräsin myös rohkeutta ja luin itsetekemäni runon pienelle.
"Seremonia pöydällä" meillä oli perinteitä kunnioittaen kastemalja (jolla minut on aikoinaan kastettu), johon kummit sytyttivät jokainen kynttilän pienelle. Pöydällä oli myöskin aivan ihana kukkakimppu, jota koristi perhonen.
Omaa uskontoani luontoon toin esille ajatuksella, että pöydältä löytyivat kaikki viisi elementtiä eli tuli kynttilöissä, vesi maljassa, maa kukkasissa, ilma perhosessa ja energia meissä kaikissa.
 
Pikkuinen sai nimekseen:
Vincent
 
Runoni
 
Käppyräkäpy
 
Tuli elämääni uusi ihme,
poika pieni käppyräkäpy.
Toi mukanaan tuo sydänkäpynen
suuren lastillisen.
Mahanpuruja ja
Onnen muruja.
Tähdenlentoja ja
suukkoja hentoja.
Rakkautta, rikkautta,
vipinää ja viisautta.
 
 ♥
 
 


maanantai 11. marraskuuta 2013

Isäinpäivän iloja ♥






 


Oli taas hieno isäinpäivä.
On monta isää ja pappaa ja ukki muistettavana,
mutta kaikki ehdittiin halata läpi.
 
 
ps.meillä on opittu uusi juttu, ja nyt pikkumies onkin yhtä hymyä.
 
 

lauantai 30. kesäkuuta 2012

100 vuotta♥



Mummuni eli isoisoäitini täytti tänään sata vuotta. Olimme juhlistamassa häntä vanhainkodilla. Juhlimaan oli tullut paljon sukulaisia, osa jopa sellaisia etten ollut ennen nähnyt. Oli mukava tavata kaikkia sukulaisia ja kuula heidän tarinoitaan mummusta :)
Mummuni on siis Tiitiäiselle isoisoisoäiti, eli meillä on sukua viidessä polvessa.
 Saatiin vihdoin otettu viidensukupolven kuva!
Me asumme nyt talossa, jossa mummuni ennen asui ja kaikki tuntuivat olevan mielissään siitä että on suvussa pysynyt maatila. Kyllä hieman on nöyräksi vetänyt astua niin hienon ja pidetyn ihmisen saappaisiin kuin mummuni on.