-pieni ikkuna maailmaani-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen elämä. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. tammikuuta 2015

reisussa ♥




Mies päätti yllättää viime sunnuntaina ja vei minut "etukäteissynttärilahja" reissulle.
Osa reissusta oli jo etukäteen suunniteltu, mutta mies järjesti lähestulkoon kaiken.
Pojat menivät mammalaan yöksi ja me lähdettiin aamupäivällä ajalemaan. Sen verran tiesin, että yökamppeet tulee ottaa mukaan ja että maanantai aamusti
meillä oli aika Rauman Needle Point Tattooseen. 

(Noh, kerron myöhemmin aamupäivästä, sillä se on vielä vähän salaisuus.)

Saavuttiin Raumalle noin viiden aikaan. Mies oli varannut meille hotellista huoneen yöksi ja kävi ilmi, että koko hotellissa ei meidän lisäksi ollut todennäköisesti muita. :D 
Sitten mieheni kysyi haluanko 2D:hen vai 3D:hen, joten päättelin että leffaan ollaan menossa. 
Käytiin ensiksi syömässä Wanhan Rauman Kellarissa, ruoka oli mainiota ja paikka ihanan tunnelmallinen! Sitten vähän kierreltiin ja leffaan suuntasimme yhdeksän aikaan.
En ollut ennen käynyt Raumalla elokuvissa, joten Rauman leffateatteri Iso-Hannu oli uusi kokemus :)
Paikka oli mukavan pieni ja idyllinen. Käytiin katsomassa viimeisin Hobitti, tykättiin kyllä! Toki ehkä minun makuun vähän liikaa taistelukohtauksia, mutta se oli odotettavissa; viimeisen leffa sarjan elokuvan, nimi Viiden armeijan taistelu :D 

Aamulla mentiin aamupalalle, joka oli ihan meitä varten valmistettu! Oli tosi hyvä ja kattava. 
Sitten lähdettiin ottamaan tatuointeja. Nämä tatuoinnit otimme nuoremman poikamme kunniaksi. Ensiksi tehtiin miehelle Vincentin kädenjälki rintaan. Ja sitten minulle pöllönkuva käsivarteen.
Tuli ihan mahtavat! Onneksi jaksoin sen neljän tunnin tuskan, sillä lopputulos oli uskomaton! (kuvassa ihan tuore, hiukkasen painsunutkin ;) )

  Näytetään DSC_1102~2.jpg
Reissu oli myös mahtava ja oli mukavaa irtautua vielä hetkeksi kunnolla lomalle ennen kuin arki taas painaa kunnolla päälle!

torstai 18. syyskuuta 2014

Syysmarkkinat.











Käytiin sunnuntaina perinteisillä syysmarkkinoilla kauniissa Leineperin ruukin maisemissa. Oli mukava tunnelma ja mahtava syyssää.
Treffattiin markkinoilla vanhempani ja käytiin yhdessä kaffeella.
Oltiin enemmänkin nautimassa tunnelmasta, kuin ostoksista, mukaan tarttui silti uusi palasaippua vessaan, jonka Tiitiäinen sai valita, Tiitiäisen mukaan matosaippua! Saippuan sisällä oli spagettimaisesti koristeena vaaleampaa saippuaa :D 
Löysin myös itselleni palashamppoon, piparminttu teepuu!


 Huomasin tänään, että ruska on saapunut kunnolla!
Ihana syksy!

maanantai 29. heinäkuuta 2013

heinäkuun hetkiä osa 2.



oltiin junailemassa.


Tiitiäinen ihastui katumuusikoihin Raumalla.


Rauman pitsiviikoilta.


Raumalla oli taas pitsiviikon ajan pihakirppiksiä! Tehtiin muutamia löytöjäkin :)



"eksyttiin" pieneen museoon.






Juhlistettiin myös sukua.
 Pikku vesipeto pääsi myös uimaan!




 
On ollut ihania kesäpäiviä! Ja miehellä loma!
 Pitkään nukuttuja aamuja, myöhään valvottuja iltoja.
Ollaan nautittu.
Torstaina koittaa taas arki.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kuulumisia.

Piti jo aikoja sitten kirjoittaa viime viikonlopun tapahtumista, mutta jotenkin tämä aika vain tuntuu liitävän niin että huomaan taas viikon menneen. 
Oli siis aivan mahtava tuo Royal Republicin keikka! Hyvin ottavat herrat koko yleisön haltuunsa ja meininki pysyi koko ajan sopivan rentona. En ollut ennen nosturissakaan käynyt ja oikein hieno oli paikka ja minusta juuri sopivan kokoinen, luoden keikaan intiimin tunnelman. Suosittelen kyllä kaikille rokin ystäville kyseistä bändiä ja loppuun vielä yksi heidän parhaista biiseistä (kyseinen musiikki video on fani versio, mutta minusta parempi kuin alkuperäinen).



ps. kirjoittelen tässä joku päivä myös kokemuksiani Minä Olen -messuilta.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ruuhkavuosiako?





Elämä on ollut hieman kiireistä nyt, elämmehän elämemme "ruuhka vuosia", niinkuin kuulin jonkun sanovan. En itse oikein osaa käyttää tuota sanaa.. 
Meillä oli viime viikolla tietysti se enterorokko, Tiitiäinen oli sairaana useamman päivän, muuten ollaankin säästytty syysflunsilta ja muilta! Tiitiäisellä on mennyt päiväkodissa tosi hyvin, hän on niin sosiaalinen persoona, että viihtyy siellä mahtavasti :) nyt oli oppinut uuden tanssin, faaraon kissan. Onko suloisempaa kuin pikkuinen tanssimassa uutta tanssiaan?!
Minun päiväni menevät harjoittelussa, maanantaina illalla on taidekurssi ja tiistaina itämaisen tanssin kurssi ja muut illat menee kyläillessä tai kotona Tiitiäisen kanssa hääräillessä :) Minulla onkin enää tämä ja joulukuu harjoittelua jäljellä, sitten pitäisi koulusta saada paperit käteen, ellei sitten tule jotain muutoksia.
Odotan jo niin että saan olla pikkuisen kanssa kotosalla!

Nyt odotan jo ensi perjantaita, kun lähdetään miehen kanssa Gdanskiin viikonlopuksi! Hiukan kyllä hirvittääkin, kun Tiitiäinen menee sitten hoitoon miehen vanhempien luokse ja on siellä yhteensä kolme yötä..! Pisimmillään Tiitiäinen on ollut yhden yön hoidossa.. Tiedän kyllä että paikka on mitä mahtavin hoito paikka ja että tiitiäinen viihtyy siellä varmasti, mutta jotenkin tuntuu vähän kurjalta olla pojasta niin kauan erossa :/ Äidillä taitaa olla kovempi tuska, kuin pojalla..
On siti hienoa lähteä miehen kanssa viettämään "luksus aikaa" kahdestaan, ei olla sitten heinäkuun käyty edes kaksin syömässä ja viimeisestä yhteisestä kunnon reisusta taitaa ollaa aikaa jo parikin vuotta. Nyt mennään siis ja nautitaan tunnelmallisesta Gdanskista! 

 huh, tulipas teksi ;D

perjantai 2. marraskuuta 2012

oma ilta.






Mies lähti pikkujouluihin, me lähdettiin naapuriin kahville. Oli kivaa ja Tiitiäinenkin viihtyi, muutamista tunteen purkauksista huolimatta. Tosi mahtavaa "omistaa" huippu naapurit! 
Kotiin tultua Tiitiäinen menikin hetipuoliin nukkumaan ja äiti teki bruschettoja ja nyyhkytteli nyyhkyleffan parissa. Leffa oli Koti eläintarhassa. Tykkäsin tosi paljon! (en nyt tiedä onko se niin nyyhkyleffa, mutta minut nyt saa nyyhkimään melkein mikä leffa vaan). :)

Nyt kenties vielä erä Coelhoa ja sitten nukkumaan. 
Tuskin silti osaan nukahtaa ennenkuin isäntä saapuu viereen.

tiistai 11. syyskuuta 2012

rutiinit.

 
 
Elämä on hieman kiireistä nyt, kuten varmaan olette huomanneet vähentyneiden kirjoitusten myötä. 
Päiväni menee oikeastaan tähän malliin: 
Aamulla viiden jälkeen ylös, puolentunnin työmatka ja eli seiskaks harjoitteluun. Harjoittelu pitää sisällään tällä hetkellä uimahallin kunnostusta eli ollaan kattoja maalailtu ja seiniä pesty,
 tasoiteltu, hiottu ja maalattu. 
Harjoittelu loppuu noin klo. 15.00. Sitten kotiin! Kotona syödään, mies on ollut aivan ihana ja melkein aina on kotona odottanut sapuskat :) Sitten ollaankin jo matkalla kauppaan tai kyläilemään tai ollaan kotona pihalla leikkimässä ja puutarhaa hoitamassa.
 Kotiin päästessä onkin jo melkein Tiitiäisen iltapuuro aika ja nukkumaan meno. Kun ollaan pikkuinen saatu nukkumaan yleensä lösähdetään vierekkäin sohvalla katsomaan telkkaa ja sitten ennen yhtätoista nukkumaan, että jaksaa nousta aamulla ylös.

 Niin ja ensi viikolla mies menee takaisin töihin! Eli pikkuinen menee sitten päiväkotiin! Hui kauhistus! Tänään oli ensimmäinen harjoittelu kerta ja perjantaina on sitten toinen. Tosi hyvin oli mennyt. Pikkuisen oltiin itketty, kun oltiin huomattu ettei isi olekaan enää vierellä, mutta uniriepu oli auttanut ja itku oli heltynyt melkein heti. Ja ruoka aikaan, kun kerhotäti oli meinannut syöttää ei ollut poika suostunutkaan, vaan oli halunnut itse syödä! :D Uskon että tuo päiväkoti juttu lähtee kyllä hyvin rullaamaan.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Reissu saareen.












 
Eilen tehtiin ihan mahtava reissu saareen. Ystävien/naapureiden mökille. Oli todella kaunis paikka ja ihana meri. Ihana meren tuoksu. Saimme maistaa jamaikalaista ruokaa, oli herkkua. Käytiin saunassa ja virkistäytymässä meressä. Tiitiäinen oli aivan innoissaan, on oikea vesipeto. Hän sai isin kanssa heittää vähän löylyäkin. Löylyjen jälkeen maistui lätyt, mansikkahillo ja kermavaahto!
 Niin ja oli mahtavaa seuraakin :)

Kaikki tämä teki hyvää.