Täällä ollaan innokkaina odottamassa viikonloppua! Lähdetään huomenna miehen kanssa Helsinkiin Royal Rebuplicin keikalle ja lauantaina mennään Espooseen Minä Olen -messuille! Ostin miehelle liput tuonne keikalle isäinpäivälahjaksi ja mennään nyt samalla sitten juhlistamaan minun valmistumistani. Sain paperit käteen tiistaina, joten nyt olen virallisesti rakennusmaalari. Aika hieno tunne saada kahden ja puolen vuoden projekti päätökseen!
-pieni ikkuna maailmaani-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. helmikuuta 2013
perjantai 21. joulukuuta 2012
Joulumielellä.
Kiirettä pitää viimeisetkin päivät ennen joulua, sukuloidessa. onneksi se on ihan mukavaa, vaikka pientä joulustressiä onkin havaittavissa noin siivouksen kannalta. mutta kyllä se tästä!
Tänä vuonna meillä onkin värikäs joulu! kuuseen löydettiin ihania koristeita
jo Gdanskista ja minusta siitä tuli oikein sopiva!
Niin ja tänään oli minun viimeinen harjoittelupäiväni! Valmistumiseni siirtyi nyt sittenkin tammikuun loppuun, koska minun täytyy suorittaa tulityökortti
vasta tammikuussa eli minulla on siis enää yksi päivä koulua jäljellä.
Oikein mukavaa ja stressitöntä joulun odotusta kaikille!
perjantai 14. joulukuuta 2012
mietteitä.
Tajusin tässä että mulla on enää viikko koulua jäljellä! Sitten musta tulee rakennusmaalari, ammattilainen.. Tuntuu jotenkin oudolta, mutta silti vapauttavalta. Kolme vuotta kestänyt koulu, oikeastaan neljä vuotta mulla äitiyslomineen on vihdoin ohitse! Jee!
Mutta mitäs sitten.. No näillä näkymin jään kotiin Tiitiäisen kanssa, kun ei töitä ole ainakaan heti tiedossa. Kenties jotain keikkoja tulee. Minusta on ihan kiva jäädä kotiin, kun Tiitiäinenkin on niin pieni vielä. Saadaan taas viettää laatuaikaa.
On silti vähän haikea mieli, kun Tiitiäisen päiväkoti sitten loppuu. Sillä hän on saanut sieltä niin paljon ystäviä ja hoitotädit ovat olleet aivan mahtavia. Pikkuinen on niin viihtynyt siellä.
No ehkä voidaan mennä joku kerta moikkaamaan hoitotätejä!
Tänään yritän huilia, oon saikulla flunssan ja silmätylehduksen takia!
Minttuteetä siis tulemaan ja peiton alle lukemaan joululehtiä!
No ehkä voidaan mennä joku kerta moikkaamaan hoitotätejä!
Tänään yritän huilia, oon saikulla flunssan ja silmätylehduksen takia!
Minttuteetä siis tulemaan ja peiton alle lukemaan joululehtiä!
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Viimeinen päivä ekassa harjoittelussa.
Eka harjoittelu loppui, huomenna alkaa uusi.
Innolla odotan uutta paikkaa, koska pääsen hommiin hyvän ystävän kanssa!
tiistai 11. syyskuuta 2012
rutiinit.
Elämä on hieman kiireistä nyt, kuten varmaan olette huomanneet vähentyneiden kirjoitusten myötä.
Päiväni menee oikeastaan tähän malliin:
Aamulla viiden jälkeen ylös, puolentunnin työmatka ja eli seiskaks harjoitteluun. Harjoittelu pitää sisällään tällä hetkellä uimahallin kunnostusta eli ollaan kattoja maalailtu ja seiniä pesty,
tasoiteltu, hiottu ja maalattu.
Harjoittelu loppuu noin klo. 15.00. Sitten kotiin! Kotona syödään, mies on ollut aivan ihana ja melkein aina on kotona odottanut sapuskat :) Sitten ollaankin jo matkalla kauppaan tai kyläilemään tai ollaan kotona pihalla leikkimässä ja puutarhaa hoitamassa.
Kotiin päästessä onkin jo melkein Tiitiäisen iltapuuro aika ja nukkumaan meno. Kun ollaan pikkuinen saatu nukkumaan yleensä lösähdetään vierekkäin sohvalla katsomaan telkkaa ja sitten ennen yhtätoista nukkumaan, että jaksaa nousta aamulla ylös.
Niin ja ensi viikolla mies menee takaisin töihin! Eli pikkuinen menee sitten päiväkotiin! Hui kauhistus! Tänään oli ensimmäinen harjoittelu kerta ja perjantaina on sitten toinen. Tosi hyvin oli mennyt. Pikkuisen oltiin itketty, kun oltiin huomattu ettei isi olekaan enää vierellä, mutta uniriepu oli auttanut ja itku oli heltynyt melkein heti. Ja ruoka aikaan, kun kerhotäti oli meinannut syöttää ei ollut poika suostunutkaan, vaan oli halunnut itse syödä! :D Uskon että tuo päiväkoti juttu lähtee kyllä hyvin rullaamaan.
tiistai 21. elokuuta 2012
Niskat jumissa.
Tänään maalattiin omakotitalon paneelikattoa. Ja huomenna jatkuu.
Onneksi saatiin tänään jo aika valmista. Tänään maistuu uni.
Ulkona tuoksuu jo syksy.
Mun miehet oli leikannut mulle yllätyksen ♥ |
torstai 16. elokuuta 2012
maalailtu putkia ja vähän nauhoteltukin.
Tänne kuuluu hyvää, eli koulu alkoi hyvin. Lähdin heti seuraavana päivänä työharjoitteluun noin pariksi kuukaudeksi. Harjoittelupaikka vaikuttaa mukavalta ja meidän luokalta on toinenkin oppilas siellä, ettei ainakaan tylsää tule. Ollaan nyt maalailtu putkia ja vähän nauhoteltukin.
Opettaja vähän uumoili että voisin jopa valmistua vähän ennenpää, mikä sopisi minulle oikein hyvin! Mutta realistinen tavoite on kai se, että valmistuisin korkeitaan helmikuussa. No katsotaan kuinka käy.
Nyt odotan jo innolla lauantaita, kun lähdetään ystävä perheen/naapureiden mökille. Ollaan koko kesä puhuttu että olisi kiva sinne päästä yhdessä ja lauantaina vihdoin kaikille sopi.
Tulee varmasti mukava reissu.
ps. katsokaas tätä, jättiläiskesäkurpitsa!
maanantai 13. elokuuta 2012
O ou.
Niin huomenna sitten alkaa se koulu! Nyt jännitys taitaa olla melkein korkeimmillaan, huomista aamua lukuun ottamatta.. Jotenkin sellainen olo että paljon riippuu huomisesta, että miten menee. Jos menee hyvin jää hyvä mieli, jos taas ei, tulee paha mieli..
Mutta ajattelin että jos olen hyvällä mielellä heti alusta asti, kaikki tuntuu yleensä vähemmän kurjalta. Joten yritän ajatella mahdollisimman positiivisesti ja ottaa huumorilla jos kaikki ei menekään putkeen!
Tiitiäisen kanssa oltiin tänään tutustumassa päiväkotiin. Pikkuinen oli niin reipas, meni jo leikkimäänkin muiden kanssa. Paikka vaikutti oikein mukavalta ja kodikkaalta. Sovittiin että Tiitiäinen menee paria viikkoa ennen oikeaa hoidon aloitusta päiväkotiin "harjoitus" käynneille eli muutamaksi tunniksi aamupäivällä.
Toivon että seuraava vuosi menisi mukavan nopsaan, niin koulu olis ohi ja kaikkea uutta taas edessä.
ps. olen innoittunut kuvaamaan taivasta ja pilviä!
maanantai 6. elokuuta 2012
jännittää.
Meillä ollaan uneliaita. Tiitiäinen valvotti viimeyönä ja viikonlopun salaoja talkoot vei voimat. Pikkuinen on nyt ollut hirveän kiukkuinen, ainakin nukkumaan laittaessa. Haluaisi vain nukkua sylissä, taitaa jotenkin aavistaa että äiti lähtee ensi viikolla KOULUUN!
Äitiäkin vähän jännittää.. ja mietityttää.. Toisaalta on kiva mennä takaisin, mutta toisaalta haluisi vaan viettää Tiitiäisen kanssa aikaa. Tulee hirveä ikävä poikaa, kun on viimeiset 15kk viettänyt hänen kanssaan melkein 24/7. Tulee varmasti vähän tyhjä olo. Tiitiäinen jää aluksi isin kanssa kotiin kuukaudeksi, kun mies pitää isäkuukauden ja sitten syyskuun puolessa välissä menee päiväkotiin. On kiva aloittaa koulu noin että tietää että poika on täällä isin kanssa, kevyempi lasku. On se kyllä varmaan silti kovempi paikka minulle kuin pojalle, koska uskon että hän pärjää hienosti päiväkodissa :)
Sekin vähän jännittää, että vastassa on taas uudet naamat, koska vanha luokkani valmistui viime keväänä, vain opettajat ovat samoja.. Noo täytyy ottaa tämä uutena seikkailuna ja nopeasti uusia kavereita saa! Ja onneksi minulla on silti enää vuosi koulua jäljellä ja siitäkin on 5kk harjoittelua ja loput näyttöjä, sitten minusta tulee virallisesti rakennus maalari.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)