-pieni ikkuna maailmaani-

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

järkytys.






Olimme eilen viettämässä rauhallista iltaa ystävä pariskunnan luona. Tarkoituksena pitää hauskaa ja mennä loppu illasta Pori Jazzeille. Pikkuinenkin oli yökylässä miehen vanhemmilla.
Sitten tuli puhelu minun mummiltani. Vanhempieni talo palaa. Eli minun lapsuudenkotini. Vanhempani eivät onneksi olleet kotona, esimerkiksi nukkumassa. Mutta koirat olivat, naapurin rohkea mies oli pelastanut koirat liekeistä. Hänelle tulen olemaan ikuisesti kiitollinen!
Kävimme tänään paikan päällä ja näky oli järkytys, tuli oli nuollut keittiön täysin mustaksi ja hiiltyneeksi. Muut huoneet ja yläkerta olivat suurimmaksi osaksi säästyneet liekeiltä, mutta savu oli tuhonnut loput. 

Palossa oli onneksi säästynyt osa valokuvista ja toivottavasti myöskin meidän lapsuuden kuvatut videot. 
Ei sitä oikein vielä ole kunnolla oikein tajunnut ja jotenkin vain haluaisi siirtää kelloa taakse päin ja saada kaikki taas ennalleen. Tämän hetkinen tunne on vain järkytys.
Nyt vanhempieni täytyy aloittaa kaikki alusta.

Ps. näiden tapahtumien vuoksi siirrän arvontaa ensi keskiviikkoon. Joten vielä ehtiin osallistua.


6 kommenttia:

  1. Voi ei, kauheeta... Onneks ei ollu ihmisiä talossa ja onneksi koirat pelastettiin.

    Meidän äidin veli ja hänen naisystävänsä kuoli tulipalossa muutama vuosi sitten ja se oli kyllä järkytys... Itse en uskaltanut polttaa kynttilöitä sisällä varmaan vuoteen sen jälkeen.

    Jaksamisia teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi hirveetä kyllä. Ja onnea oli juuri ettei ketään loukkaantunut ja menehtynyt.
      Tänään saatiin myös kuulla että vakuutus korvaa kaiken, mikä oli myöskin helpotus:)

      Poista
  2. voi miten kamalaa!!!! koettakaa jaksaa, voimia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritetään jaksaa ja onneksi on kaikki sukulaiset lähellä tukemassa toisiaan.

      Poista
  3. Heippa! Heidin vinkistä löysin mäkin tänne. Ihan kauhee tapaus tuo tulipalo, toivottavasti kaikki rakkaat muistot eivät tuhoutuneet ja onni onnettomuudessa, ettei kukaan loukkaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiva kun löysit. Täytyy sunkin blogissa pistäytyä :) joo ihan hirveetä kyllä, onneksi aika paljon valokuvia ja vanhoja kotivideoita oli säästynyt!

      Poista