-pieni ikkuna maailmaani-

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

omppuja, lattiaa ja luonnonkosmetiikkaa.






 Ihana syksy. Ihana seikkaileva kissa. Ihana poika ja lattia.
(olkkarissa on siis vihdoin uusi hieno korkkilattia!)



 
Tänä viikonloppuna olin luonnonkosmetiikkaa kotikonstein kurssilla. Olen ja pidemmän aikaa halunnut kokeilla mm. huulirasvan tekoa itse, mutten ole sitten saanut aikaiseksi. Nyt päätin ilmoittautua tuolle kurssille kokeilemaan ja sehän olikin oikein helppoja ja kivaa! Innostuin kovin ja ostinkin materiaaleja ohjaajalta, joten sukulaiset varautukaa saamaan luonnonkosmetiikkaa joululahjaksi! :) 

Tehtiin kurssilla kaksi huulirasvaa, kuorintajauhe ja kasvovesi. Päätin heti eilen illalla kokeilla ja kaikki toimivat oikein mahtavasti, etenkin tuo kuorintajauhe. Ihosta tuli silkin pehmeä. On ihana käyttää juuri kaikkea luonnon materiaalia ja tietää ettei niistä ole mitään lisäaineita tai muita myrkkyjä!
 Kaikki reseptit on myös helppo soveltaa itselle mieluisiksi.
Ajattelin tähän loppuun laittaa muutaman reseptin, jos haluatte kokeilla!

Hunajainen huulisuoja
1rkl mehiläisvahaa
5ml hunajaa
1rkl safloriöljyä tai oliiviöljyä (kylmä puristettua)

Mittaa aineksi pieneen kattilaan tai vaikka "piltti purkkiin". (Ei kannata käyttää muovista purkkia, ettei se sula). Sulata ainekset vesihauteessa keskenään tasaiseksi massaksi. Varo ettei seokseen joudu pisaraakaan vettä. Kaada pieneen purkiloon esim. apteekin pillerirasia, vanha huulirasva purkki tai pieni lasipurkki, kunhan se on sellainen josta saa helposti otettua huulirasvaa. Anna jäähtyä ja rasva on valmista.

Kasvojen kuorintajauhe
4rkl maissijauhoa
2rkl pellavarouhetta
1rkl mantelirouhetta
1rkl kaurajauhetta
ripaus jauhettuja siankärsämön kukkia

Sekoita kaikki ainekset keskenään vaikka vanhaa pilttipurkkiin, säilytä viileässä.
Käyttö: Kostuta kasvot. Ota seosta kämmenellesi, lisää siihen siihen vettä jotta seoksesta muodostuu sopivan tuntuinen massa. Hiero kasvoille ja huuhtele viileällä vedellä.


2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, ei se huulirasvan teko ehkä olisikaan niin vaikeaa mitä on aina luullut! :)

    VastaaPoista