-pieni ikkuna maailmaani-

maanantai 21. heinäkuuta 2014

5v naimisissa ♥

Lähdettiin miehen kanssa viime perjantaina ihan KAKSIN viettämään hääpäivää. Pienenpikin oli ensimmäistä kertaa yökylässä (äitiä taisi taas jännittää se enemmän kuin poikaa). 

1.päivä
Vietiin siis pojat perjantai aamuna mammalaan hoitoon ja suunnattiin rinkat auton takakontissa kohti Joutsijärveä. Oltiin jo pitkään haaveiltu, että pääsisimme kahdestaan vaeltamaan ja nyt oli hyvä hetki siihen! Olimme katsoneet kartasta sopivan reitin, ei liian pitkää, nyt vain nautittiin toisistamme, luonnosta ja hiljaisuudesta. Tunnelma metsäpolulla oli juuri niin rauhallinen
 ja rentouttava kuin voi kuvitella. (eikä ollut edes hyttysiä ;)) 

Aluksi kävelimme pienemmän järven (retkitaipaleenjärvi) ympäri. Yksi parhaimpia fiiliksiä on se kun ensiksi on tarponut metsässä useita kilometrejä ja sitten yhtäkkiä eteen aukeaa laakea suuri kaunis järvi! Pidimme ensimmäisellä nuotiopaikalla pienen henkähdys- ja kuvaustauon
 ja jatkoimme matkaa Hiivaniemeen. 
Hiivaniemessä mies kalasti ja minä kuvasin. Söimme. Minä piirsin ja mies kalasti lisää. Istuttiin laiturilla ja katseltiin auringossa välkkyvää järveä. Ei pidetty mitään kiirettä. Elettiin vaan hetkessä. 
Jatkoimme matkaa muutaman tunnin jälkeen, kohti Kulhaa, jossa yöpyisimme. Matkaa sinne oli noin kolme kilometriä. Ensiksi synkkää kuusimetsää, sitten kirjavaa sekametsää jonka jälkeen suota. Ihan mahtavaa kuinka kauniita kaikki nuo metsät ovat omalla tavallaan ja eniten
 tykkäänkin kulkea vaihtelevassa maastossa! 
Jossain kohtaa kun synkempi metsä taas loppui aukesi eteemme järvi, siitä jatkoimme pitkospuita pitkin järvenreunaa ja ylitimme kauniin mystisen pienen joen. Siitä noin parisataametriä pitkospuitapitkin ja oli taas pakko pysähtyä ihailemaan maisemaa. Tasainen sammalmatto, siellä täällä vähän vänkyräisiä mäntyjä, kallunat kukkivat violeteissa sävyissään, vaaleansiniset ja kullanruskeat perhoset lentelivät hohtaen auringon valossa. Satumainen näky!
Pian saavuimmekin Kulhaan. Laskimme rinkat ja menimme järvenrantaan.
 Liplattava järvi, aurinko, kevyt tuuli, pulahdus viileään järveen, kalastusta, nuotio, ahventa iltapalaksi, auringonlasku, kesäsade, telttaan kylkikylkeen nukkumaan ♥
























2 kommenttia:

  1. Minä en voisi kuvitella parempaa tapaa viettää 5-vuotishääpäivää. Vaikuttaa ihan täydelliseltä. Onnittelut vielä teille!

    VastaaPoista