-pieni ikkuna maailmaani-

perjantai 26. heinäkuuta 2013

masukuulumiset rv 30+2.



 
Maha on kuin pallo! Tuntuu että masu olisi todella suuri ja onhan se Tiitiäisestä olleeseen raskaus masuun verrattuna. Viikko sitten olin taas äitiyspolilla ja ultrassa, jossa vauvan painoarvioksi arveltiin huimat 2kg 200g eli noin 3-5 viikkoa isompi, "käyrien" mukaan
 (mutta siis diabeetikkojen vauvoille kai ihan normaali koko).
Hiukan kyllä jännittää kuinka iso nyytti sieltä nyt on tulossa!
 
Ensi viikolla on taas ultra, kun haluavat nyt loppuajan seurata tiheämmin, ja juuri tuon kasvunkin kannalta. Ja noin kolmen viikon päästä pitäisi tehdä se lapsivesipunktio (jotta nähdään vauvan keuhkojen kypsyys). Tuo punktiokin on jo alkanut jännittää aika lailla. Ja koska viime raskaudessa Tiitiäinen syntyi heti, kun minulle oli tehty punktio, niin nyt ajattelen myös ettei sen jälkeen mene sitten enää kauaa aikaa. Toivon kyllä tosi paljon että syyskuussa sitten vasta syntyisi ja uskoisin että suunnitellulla sektiolla ollaan menossa, mutta siitä keskustellaan varmaankin tuon punktion jälkeen.
 
Muuten raskaus on edennyt aika normaalisti, nivuset ja häntäluu tulevat herkästi kipeiksi, myös närästys on alkanut vaivaamaan. Ja nämä ihanan kamalat helteet tekevät olon hieman tuskaiseksi, ainakin öisin. Siksi jo salaa haaveilenkin kirpeistä syysöistä!
Vauva on jo selvästi siirtynyt pää alaspäin ja potkii paljon kylkiluihin asti, potkuja on kiva tunnustella. Tiitiäinenkin tunnustelee potkuja innolla, hänestä on hurjan hauskaa kun äidin masu heiluu! :D Pikkuisella on myös ollut melkein päivittäin hikka :)
Nyt on pikkuisen vaatteetkin jo odottamassa kaapissa, niitä on vaan niin ihana hypistellä! Olen käynyt Tiitiäisen vanhat vaatteet läpi ja plokannut sopivan "unisexit" mukaan. Ja on ollut kiva saada tutuilta ja sukulaisilta heidän lastensa vanhoja vaatteita, kun kirppareiltakaan ei ole kauheasti löytynyt.. Täytyy vielä vähän kierrellä! :D 
 
Ei millään malttaisi enää odottaa että saa pikkuisen nyytin syliinsä!
 
ps. tässä  tekstissä oli tarkempaa tietoa "taustoista", jos jokin jäi mietittyttämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti