-pieni ikkuna maailmaani-

maanantai 6. elokuuta 2012

jännittää.




 
Meillä ollaan uneliaita. Tiitiäinen valvotti viimeyönä ja viikonlopun salaoja talkoot vei voimat. Pikkuinen on nyt ollut hirveän kiukkuinen, ainakin nukkumaan laittaessa. Haluaisi vain nukkua sylissä, taitaa jotenkin aavistaa että äiti lähtee ensi viikolla KOULUUN!
Äitiäkin vähän jännittää.. ja mietityttää.. Toisaalta on kiva mennä takaisin, mutta toisaalta haluisi vaan viettää Tiitiäisen kanssa aikaa. Tulee hirveä ikävä poikaa, kun on viimeiset 15kk viettänyt hänen kanssaan melkein 24/7. Tulee varmasti vähän tyhjä olo. Tiitiäinen jää aluksi isin kanssa kotiin kuukaudeksi, kun mies pitää isäkuukauden ja sitten syyskuun puolessa välissä menee päiväkotiin. On kiva aloittaa koulu noin että tietää että poika on täällä isin kanssa, kevyempi lasku. On se kyllä varmaan silti kovempi paikka minulle kuin pojalle, koska uskon että hän pärjää hienosti päiväkodissa :)
 
Sekin vähän jännittää, että vastassa on taas uudet naamat, koska vanha luokkani valmistui viime keväänä, vain opettajat ovat samoja.. Noo täytyy ottaa tämä uutena seikkailuna ja nopeasti uusia kavereita saa! Ja onneksi minulla on silti enää vuosi koulua jäljellä ja siitäkin on 5kk harjoittelua ja loput näyttöjä, sitten minusta tulee virallisesti rakennus maalari.

2 kommenttia:

  1. Teillä on kummallakin siis ihan uusi ajanjakso alkamassa. Se on tietty tosi jännää, mutta varmasti myös kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa.

      Poista